Muutama viikko sitten etsin kakruille sopivaa kilpailua missä saisi totutettua niitä kouluaitoihin ja kilpailutilanteeseen. Aikani etsiskeltyä ja sopivan kisan puutteessa päätinkin järjestää kilpailut itse omalla tallilla.
Lyhyessä ajassa saatiinkin kivasti lähtijöitä ja samalla kilpailut olivat kevätkauden päättäjäiset.
Osallistuin itse kaikilla nuorilla hevosilla Britalla, ZZ:llä ja Daisyllä. Lisäksi kaikki loput hummat kiersivät ohjelmia oppilaiden ratsastamina useamman kerran. Saatiin osallistujia myös naapuritalleista ja Nurmijälveltä.
Luokka oli kaikille yhteinen itse valitsemallaan ohjelmalla ja prosentit ratkaisivat sijoitukset.
Ensimmäisenä starttasin Britalla tutustumisluokan ohjelman. Se tuntui hiukan jännittyneelle, mutta videolta katsottuna olikin tosi kivan näköinen. Koitin tehdä mahdollisimman siistin ohjelman ilman turhia riskejä mm pyytämällä isompaa liikettä. Brita sai prosenteiksi yli 66 ja sijoittuikin toiseksi :)
Britan rata
Seuraavaksi oli ZZ:n vuoro. Sillä menin harrasteluokan ohjelman. Se oli suhteellisen tasainen ja rento. Muutamissa kohdissa meni tasapaino. Pari siirtymistä vasten kättä ja toinen laukannosto oli heikko. Ohjaus ei ihan mennyt nappiin alkutervehdykseen tultaessa :) Hyvin vielä näkyy kasvun epäsuhdanne etu- ja takaosan kesken. Ajoittain kuitenkin tuntee kuinka voimaa olisi takaa työntää liikettä. Etuosa ei vaan vielä nouse alta pois.
Kuitenkin muuten ihan kelpo suoritus nelivuotiaalta joka oli ekaa kertaa "oikeasti" radalla. Tuloksena 59,37%
ZZ:n rata
Viimeisenä Daisyn kanssa myös harrasteen ohjelma. Daisyä jännitti jonkin verran ja koitin pitää sen vain rauhallisena. Pysyikin ihan kivasti "nahoissaan" ja mukana oli oikein kivojakin pätkiä. Lyhyestä ohjelmasta oli osittain haittaa, sillä se tuijotti yleisöä toisella pitkällä sivulla ja molemmat laukkaympyrät kärsivät sen takia. Ohjelman loputtua kävelikin sitten ihan rentona yleisön ohi :) Tuloksena 55%
Daisyn rata
Olin oikein tyytyväinen kaikkiin kolmeen. Kukaan ei tehnyt mitään suuria rikkeitä ja tekivät parhaansa pienestä jännittämisestä huolimatta.
Ihana oli myös seurata oppilaiden tekemiä ratoja ja tuli kiva fiilis kun tuli järjestettyä heille tämä mahdollisuus kilpailla. Syksyllä pitää taas järjestää kilpailut kunhan "oikea" kilpailukausi on ohi.
ZZ , Daisy ja Hämis saavat tiistaina estetreenin Lauran silmän alla ja ehkä torstaina starttaamme Lohjalla rataesteitä. Hämiksen kanssa pitäisi kiertää rataestekisoja treenimielessä ja nuorisolle haluaisin radat alle ulkokentältä ennen kenttäkilpailuiden alottamista. ZZ tosin ei välttämättä starttaa tänä vuonna vielä ollenkaan kenttää. Muutamia kokemusratoja vain.
Kouluvalmennuksellekin pitäisi katsoa aikaa, Minttukin näytti muuttaneen takaisin "Etelään", joten varmaan hänenkin kanssa voisi sopia treeniä.
Brita ja Hämis on ilmoitettu Keravalle lauantaille kenttäkisoihin. Kyseessä on Britan ekat kenttäkisat. Hämiksen ilmoitin vielä tuttariin, vaikka harjoituksissa on hyvin vahvaa menemistä helpon esteillä osoittanut. Haluan rataesteille paremman fiiliksen ennen luokan nostoa. Suunnitelmissa olisi nostaa luokkaa Niinisalossa heinäkuussa.
Daisylle maksoin nyt vuosimaksun. Sen ensimmäinen tähtäin olisi Ypäjän kisaviikolla harrasteluokka. Sitä ennen treenataan Pantsun silmän alla ja käydään Alavudella maastoesteillä. Pidän siellä valmennusta joten osa hummista pääsee samalla treenaamaan.
Mukavaa alkanutta kesää, vaikka viileätähän vielä näyttää olevan :(